Siirry sisältöön

Paineviemärivuoto Haikkoossa 28.3. – päivitys 6.4 putki on korjattu

Pumppaamojohto välillä Hamarin pumppaamo – Hermanninsaari on nyt saatu korjattua. Korjaustyöt valmistuivat eilen 5.4. jonka jälkeen putki paineistettiin ja otettiin uudestaan käyttöön. Vuodon syyksi paljastui hitsaussauman pettäminen, jonka jälkeen putki vielä kertaalleen repesi ensimmäisen korjauskohdan vierestä. Porvoon vesi seuraa putken toimivuutta tarkasti pyhien yli. Kyseinen pumppaamojohto on rakennettu vuonna 1974. Ensimmäiset näytteet merivedestä on otettu […]

Laivurinkadun jätevedenpumppaamon saneeraus alkaa

Porvoon veden toimeksiannosta aloitetaan Laivurinkadun jätevesipumppaamon saneeraus viikolla 15, heti pääsiäisen jälkeen. Saneerauksen toteuttaa ESP Lahti Oy. Saneerauksen yhteydessä uusitaan pumppaamorakennuksen rakenteita, LVI-tekniikkaa sekä sähköistys. Saneeraus kestää arviolta syyskuun loppuun saakka. Saneeraus tehdään toimintavarmuuden parantamiseksi ja sillä turvataan pumppaamon häiriötön käyttö jatkossakin. Työmaa-alue tulee olemana melko pieni pumppaamon lähiympäristössä ja haittaa muuta alueen käyttöä vain […]

Kevään myötä useat rakennushankkeet alkavat – muistathan huomioida kaivantoturvallisuuden

Kevään myötä rakentaminen vilkastuu kesää kohti. Haluamme muistuttaa rakentajia kaivantoturvallisuudesta ja kuinka tärkeää on tehdä kaivannot hyvin ja asianmukaisesti, jotta voidaan työskennellä turvallisesti. Porvoon vesi tekee aina vesi-, jätevesi ja hulevesien tonttijohtojen liitostyöt verkostoon, mutta rakennuttaja itse vastaa koko työmaan työturvallisuudesta sekä kaivuista ja siitä, että kaivannot ovat turvallisia. Vaikka usein on kiire saada katualueen […]

Paineviemärivuoto Haikkoossa 28.3. – päivitys 3.4

Pumppaamojohto välillä Hamarin pumppaamo – Hermanninsaari korjattiin torstaina 30.3 iltapäivällä. Vuodon etsintää ja korjaustyöt tehtiin sukeltamalla. Työ oli haastavaa koska näkyvyys meressä oli hyvin huono. Torstai ja perjantai välisenä yönä putki alkoi uudestaan vuotamaan. Epäiltiin että repeämä on laajentunut korjauskohdassa. Pumppaamojohto otettiin uudestaan pois käytöstä ja jätevedet ohjattiin taas Kokonniemen pumppaamojohtoa pitkin Hermanninsaareen.  Sukeltajat kävivät […]

Paineviemärivuoto Haikkoossa 28.3 – päivitys eilen julkaistuun tiedotteeseen

Eilen Hamarin pumppaamon ja Hermanninsaaren puhdistamon välillä olevassa paineviemärissä todetun vuodon korjaustyöt ovat käynnissä. Töiden jälkeen tullaan ranta-alue ennallistamaan. Vuotokohta sijaitsee n.  20 m entisen Östra Nylands Yrkesskolan koulutontin rannasta. Pumppaamojohto saatiin otettua eilen pois käytöstä ohjaamalla jätevedet Hamarin pumppaamosta Kokonniemestä tulevaan pumppaamojohtoon. Porvoon vesi on sopinut ensimmäisistä merivedennäytteenotoista ja laboratorioanalyyseistä alueelta ja näytteenottoa jatketaan […]

Paineviemärivuoto Haikkoossa 28.3.

Porvoon veden pumppaamojohdossa Hamarin pumppaamon ja Hermanninsaaren puhdistamon välillä on havaittu vuoto. Kyseinen johto on 400mm pääjohto. Vuoto sijaitsee meressä entisen ammattikoulun (Östra Nylands Yrkesskola) ulkopuolella.  Johto on väliaikaisesti poistettu käytöstä. Johdon korjaustyöt aloitetaan heti. Likimääräinen vuotokohta näkyy kartassa. Asukkaita pyydetään välttämään uimista lähialueella mahdollisesti kohonneiden mikrobipitoisuuksien takia. Pyydämme ettei vuotokohdan lähialueella mentäisi jäälle kävelemään […]

Sateiden ja sulamisvesien takia ylivuotoja Vanhamoision ja Tarkkisten pumppaamoilla 25.3. – uimista kannattaa välttää lähialueella

Porvoon veden pumppaamoilla tapahtui lauantaina pieniä ylivuotoja sateiden ja sulamisvesien takia; Vanhamoisiossa klo 01.00–09.00 noin 14 m³ sekä Tarkkisissa Pumpputiellä klo 01.00–21.00 noin 60 m³ sadevedellä laimentunutta jätevettä on virrannut viereisiin ojiin sekä Porvoon jokeen. Asukkaita pyydetään varmuuden vuoksi välttämään lähipäivinä uimista pumppaamoiden lähialueella mahdollisesti kohonneiden mikrobipitoisuuksien takia ja ilmoittamaan poikkeavista havainnoistaan Porvoon ympäristöterveydenhuoltoon tai […]

Kuninkaanportissa ja Eestinmäessä havaittu veden laatuhäiriöitä 27.3.

Porvoon vedelle on ilmoitettu vedenlaadun laatuhäiriöistä ainakin Kuninkaanportin sekä Eestinmäen alueilta. Häiriö saattaa vaikuttaa myös muille lähellä oleville alueille. Laatuhäiriö johtuu vesijohtotyöstä, joka on käynnissä Vanhan Helsingintien varrella. Verkostotyön yhteydessä on jouduttu sulkemaan venttiilejä, joka on taas aiheuttanut sen, että saostumia on irronnut putkista. Mikäli vesi on samea/ruskeata, pyydämme huuhtelemaan hetken, kunnes vesi kirkastuu. Vettä […]

Porvoon vesi uusinut häiriöviestipalvelun – muistathan ilmoittaa puhelinnumeroasi häiriöviestejä varten

Porvoon vedellä on käytössä tekstiviestipalvelu, jolla vesilaitos voi ilmoittaa tekstiviestillä mahdollisista häiriöistä. Palvelu säästää resursseja ja sillä voidaan nopeasti tavoittaa ihmisiä paikasta riippumatta. Vuodenvaihteen tienoilla vaihdettiin Everbridgestä Blue Idea viestintäsovellukseen. Uudessa palvelussa on tekstiviestien lähetyksen lisäksi myös häiriökartta, joka on upotettu Porvoon veden nettisivuille. Edellisestä ohjelmasta on asiakkaiden itse tallentamat numerot siirretty uuteen Blue Idea […]

Vedenjakelukatkos Näsissä 23.3.– aiheuttaa väliaikaisia liikennemuutoksia Partiomiehentiellä 21.3. alkaen

Porvoon vesi suorittaa johtotöitä Partiomiehentien ja Gammelbackantien risteyksen kohdalla. Vedenjakelukatkos on odotettavissa torstaina 23.3. klo 9–18. Vesi voidaan kytkeä aikaisemmin. Vesi on suljettuna Partiomiehentiellä, Ratsumiehentiellä, Pioneerintiellä sekä Gammelbackantie 1-3. Pyydämme asiakkaita ottamaan vettä talteen ennen kuin työ alkaa. Porvoon vesi tuo myös vesisäiliöt Partiomiehentie 1, Partiomiehentie 3-5 sekä Gammelbackantie 1-3 kohdalle mistä asiakkaat voi hakea […]