Siirry sisältöön

Saariston vesihuolto

Porvoon Saariston Vesihuoltolaitos osuuskunnan vesihuoltotoiminta siirtyi Porvoon vedelle vuonna 2016. Saariston alueella on käytössä Saariston taksa, joka poikkeaa Porvoon veden normaalitaksasta.

Liiketoimintakaupan pääperiaatteet:

  • Porvoon vesi jatkaa vesihuoltopalvelujen toimittamista niille osuuskunnan osakkaille, jotka ovat liittyneet vesihuoltoverkostoon.
  • Vesijohto- ja viemäriverkoston runko-osat siirtyvät Porvoon veden ylläpitoon. Loppuosa verkostosta jää osuuskunnan ylläpitovastuulle pois lukien kiinteistöjen tonttijohto-osat, joiden ylläpidosta vastaa liittyjät.
  • Osuuskunnasta siirtyneillä asiakkailla on oma vesitaksa, ja osuuskunnan alueen vesihuoltotoiminta eriytetään Porvoon veden kirjanpidossa. Tavoitteena on, että osuuskunnan asukkailta kerättävillä vesihuoltomaksuilla katetaan toimintakulujen lisäksi kaupungille langenneet takauskulut noin 12 vuodessa. Tästä syystä saariston taksassa on korkeammat perusmaksut.
  • Uudet liittyjät laskutetaan Saariston hinnaston mukaisesti

Osuuskunta ylläpitää edelleen osan verkostosta ja perii tästä vuosittaisen maksun. Tähän liittyviin kysymyksiin vastaa Porvoon Op-Isännöintikeskus, puh. 010 256 3175.

Verkostokartat, johon on merkitty Porvoon veden ylläpitoon siirtyneet johto-osuudet: