Siirry sisältöön

Sannaisten päävesijohdossa vuoto 27.4.

Sannaisten päävesijohdossa havaittiin vuoto eilen 27.4. Vuodosta ilmoitettiin Porvoon veden häiriösivuilla. Vuotokohta paikannettiin lähellä Sannaisten laitosta ja korjaustyöt aloitettiin heti. Vuotokohta on saatu korjattua ja vesinäyte laboratorioanalyysejä varten on otettu tänään maanantaina, johto-osuus voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan viikonlopuksi. Suljettu johto-osuus voi vaikuttaa siihen, että itäisillä alueilla paine voi olla alhaisempi, kunnes suljettu johto-osuus saadaan taas […]

Saneeraamme jätevedenpumppaamoita Haikkoontiellä ja Tornipolulla

Porvoon vesi saneeraa jätevedenpumppaamoita Haikkoontie 12:ssa ja Tornipolulla. Vanhat pumppaamot korvataan uusilla huoltoystävällisemmillä, työturvallisemmilla ja energiatehokkaammilla pumppaamoilla. Porvoon vedellä on yhteensä 89 pumppaamoa, jotka pumppaavat asukkaiden jätevedet pääosin kohti Hermanninsaaren puhdistamoa puhdistettaviksi. Työt alkavat viikolla 16 Haikkoontiellä ja Tornipolun aikataulu tarkentuu myöhemmin.  Työt saadaan kokonaisuudessaan valmiiksi arviolta elokuussa 2025. Viemäröinti toimii työn aikana mahdollisia pieniä […]

Saksalan vesilaitoksella kytkentätöitä 31.3. – saattaa aiheuttaa vedenlaatuhäiriöitä työn jälkeen laajalle alueelle

Saksalassa suoritetaan johtotöitä maanantaina 31.3. klo 8-16. Työstä ei aiheudu vedenjakelukatkoksia asiakkaille. Työn takia vesi saattaa olla sameaa Porvoon läntisillä ja pohjoisilla alueilla. Vedenpaine voi myös olla normaalia alhaisempi alueilla välillä Saksala – Hintahaara sekä välillä Saksala – Askola. Työn aikana joudumme sulkemaan venttiilejä, jolloin veden virtaukset johdoissa muuttuvat. Tämä saattaa johtaa siihen, että saostumia […]

Parannamme vesihuoltoa Rauhankadulla – työt alkavat viikolla 13

Porvoon vesi aloittaa vesihuoltoverkoston saneeraustyöt Rauhankadulla viikolla 13. Verkostoa saneerataan Rauhankadulla välillä Aleksanterinkatu-Laivurinkatu. Samalla alueelle rakennetaan erillinen hulevesiverkosto, nykyinen viemäriverkosto alueella on toiminut sekaviemärinä. Työt alkavat Rauhankadun ja Laivurinkadun risteyksen kohdalla. Risteys suljetaan liikenteeltä kokonaan. Risteys on suljettu arviolta noin 3-4 viikkoa jonka jälkeen risteysalue voidaan avata liikenteelle. Työt jatkuvat risteyksestä Aleksanterinkadun suuntaan ja Rauhankatu […]

Veckjärventien saneeraus etenee – työmaa valmistuu kesällä

Porvoon vesi saneeraa huonokuntoista vesihuoltoverkostoa Veckjärventien alueella. Alueelle asennetaan työnaikana kaivettaviin kaivantoihin uudet vesi- ja jätevesi sekä hulevesiputket -60 luvulla rakennetun verkoston tilalle. Saneeraamalla verkostoa huolehdimme vedenjakeluverkoston toimivuudesta ja minimoimme riskejä vedenjakelun- ja vedenlaadun häiriöille. Saneeraustyö alueella on hidasta ja haastavaa johtuen siitä, että verkosto sijaitsee viiden metrin syvyydessä, mikä vaatii syviä kaivuita ja maamassojen […]

Verkoston saneeraus ja uuden päävesijohdon rakennustyöt Alkrogissa loppusuoralla – päävesijohdon kytkentätöitä suoritetaan keskiviikkona 12.3.

Uutinen päivitetty 10.3. tiedolla: Sameutta sekä alhaisempaa verkostopainetta saattaa myös esiintyä Mänsas – Ölstens – Mansikkasuo – Ernestas ja Mossakrog alueilla. Porvoon vesi saneeraa vesihuoltoverkostoa sekä rakentaa uutta päävesijohtoa Alkrogin alueella. Projekti on osa monivuotista kokonaisuutta vedenjakeluverkoston varmistamiseksi välillä keskusta – Hamari. Työt ovat nyt valmistumassa viikolla 11. Keskiviikkona 12.3. klo 8-16 kytketään päävesijohtoja Tolkkistentien […]

Vesijohtoverkoston saneeraustyöt Kajavatiellä loppusuoralla – alueella vedenjakelukatkos 10.3.

Porvoon vesi saneeraa vesijohtoverkostoa Kajavatien ja Pihlajatien kohdalla. Saneeraus tehdään sujuttamalla uusi vesijohto vanhan sisään. Urakoitsijana toimii Sujutek Oy. Työn takia joudumme sulkemaan veden Kajavatiellä 10.3. klo 12-15 välisenä aikana. Kytkentätyön jälkeen alkaa työmaa olla viimeistelytöitä vaille valmis. Pyydämme asukkaita varautumaan vesikatkokseen ja ottamaan vettä talteen ennen kuin työ alkaa. Porvoon vesi tuo myös vesikärryn […]

Vesijohtoverkoston saneeraustyöt Kajavatiellä etenee – alueella vedenjakelukatkos 26.2.

Porvoon vesi saneeraa vesijohtoverkostoa Kajavatien ja Pihlajatien kohdalla. Saneeraus tehdään sujuttamalla uusi vesijohto vanhan sisään. Urakoitsijana toimii Sujutek Oy. Työn takia joudumme sulkemaan veden Kajavatiellä 26.2. klo 12-15 välisenä aikana. Pyydämme asukkaita varautumaan vesikatkokseen ja ottamaan vettä talteen ennen kuin työ alkaa. Porvoon vesi tuo myös vesikärryn Kajavatielle mistä vettä voi tarvittaessa noutaa omilla astioilla. […]

Läntisillä alueilla havaittu sameaa vettä 15.2.

Porvoon vedelle on ilmoitettu sameasta/kellertävästä vedestä. Ilmoituksia on tullut Kerkkoosta, Haksista ja Hinthaarasta. Tämä johtunee siitä että verkostosta on irronnut sakkaa. Porvoon vesi huuhtelee päälinjoja alueella. Pyydämme myös asiakkaita juoksuttamaan vettä hetken ajan, mikäli vesi on samea. Vesilaitokselta verkostoon lähtevän veden laatu seurataan jatkuvasti ja laatu on täyttänyt juomavedelle asetetut vaatimukset ja suositukset.