Siirry sisältöön

Paineviemärivuoto Haikkoossa 28.3. – päivitys 3.4

Pumppaamojohto välillä Hamarin pumppaamo – Hermanninsaari korjattiin torstaina 30.3 iltapäivällä. Vuodon etsintää ja korjaustyöt tehtiin sukeltamalla. Työ oli haastavaa koska näkyvyys meressä oli hyvin huono.

Torstai ja perjantai välisenä yönä putki alkoi uudestaan vuotamaan. Epäiltiin että repeämä on laajentunut korjauskohdassa. Pumppaamojohto otettiin uudestaan pois käytöstä ja jätevedet ohjattiin taas Kokonniemen pumppaamojohtoa pitkin Hermanninsaareen.  Sukeltajat kävivät tänään 3.4. toteamassa että korjauskohdan vieressä on uusi repeämä johdossa.

Laskelmien mukaan mereen vuoti yhteensä 100m3 puhdistamatonta jätevettä torstai – perjantai välisenä yönä. Porvoon vesi on pitänyt koko ajan viranomaisiin yhteyttä ja tiedottanut vuotomääristä.

Johtoa tullaan nyt korjaaman katkaisemalla putki kokonaan ja asentamalla uusi putki väliin. Kyseinen työ tehdään myös sukeltamalla. On arvioitu, että korjaukseen menee noin 2-3 päivää haastavien olosuhteiden takia.

Vaikka pieniä vastoinkäymisiä on ollut, pyrimme siihen, että Hamarin pumppamojohto saadaan taas otettua käyttöön ennen pääsiäistä.

Porvoon vesi tiedottaa seuraavan kerran torstaina 6.4. miten korjaustyö on edennyt.