Siirry sisältöön

Porvoon vesi valmistautuu verkostojen saneerauksiin

Porvoon vesi on käynnistänyt viemäreiden kunnon seulontatutkimuksen. Tavoitteena on kuvata viiden vuoden aikana koko viettoviemäriverkosto, joka on yhteispituudeltaan 215 km. Kuvaukset toteutetaan tarkastuskaivoista käsin tehtävillä zoom-kuvauksilla. Menetelmällä saadaan alustava kuntoluokitus, jonka perusteella tarkemmat tutkimukset ja saneeraukset voidaan kohdistaa.

Kuvaukset tekee Underground City Oy, jonka työntekijöitä tämän vuoksi liikkuu tarkastuskaivoilla. Kuvaukset on jo aloitettu Hamarin, Järnbölen ja Tarkkisten alueella.

Verkostosaneeraukset lisääntyvät tulevina vuosina

Tulevaisuudessa vesihuoltoverkostojen saneeraus lisääntyy, kun kaupungin kasvuvuosina 60-70-luvuilla rakennetut verkostot tulevat käyttöikänsä loppuun. Vesilaitos valmistautuu pitkäntähtäimen suunnitelmalla verkostojen saneerauksiin siten, että vesihuollon laadukas palvelutaso säilytetään myös jatkossa.