Vesihuoltoverkostotyö Hamarinrannassa etenee
Porvoon vesi aloitti viime vuonna merkittävän vesihuoltoverkoston saneeraustyön Hamarinrannan alueella. Työ on osa laajempaa investointia, jolla varmistetaan alueen vesihuollon toimintavarmuus ja vastataan tulevaisuuden tarpeisiin.
Saneerauksen aikana uusitaan vesijohto-, jätevesi- ja hulevesiverkostoa yhteensä lähes 4000 metriä (kaivantoa tulee noin 2000m) Työt jatkuvat vaiheittain seuraavina vuosina.
Vesihuoltoverkoston saneeraus on keskeinen osa vesilaitoksen toimintaa. Saneeraamalla verkostoa voidaan varmistaa luotettava ja turvallinen vedenjakelu sekä jätevesien hallinta. Ikääntyvä infrastruktuuri voi aiheuttaa vesikatkoja ja vuotoja sekä heikentää talousveden laatua. Uusimalla verkostoa ennakoivasti vähennetään häiriöitä asukkaille ja parannetaan palvelun laatua.
Työaikaisen vedenjakelun vaatimat liitostyöt alkavat viikolla 11
Työmaa aiheuttaa liikenteeseen ja ulkoilureitteihin väliaikaisia muutoksia. Porvoon vesi huolehtii selkeästä opastuksesta ja turvallisuudesta. Saneerattava verkosto sijaitsee ulkoilureitin alla, mikä tekee reitin sulkemisesta välttämätöntä työn toteuttamiseksi. Työmaan viereen on rakennettu koko matkalle väliaikainen kävelyreitti. Asukkaita ja alueella liikkuvia pyydetään seuraamaan ajankohtaisia tiedotteita ja noudattamaan alueella olevia opasteita.
Vaihtoehtoinen kevyenliikenteen reitti on suunniteltu Kaupunki-infran ja liikuntatoimen kanssa. Liikuntapuolen kanssa sovittu mitä ulkoiluun käytettäviä reittejä voidaan käyttää ja niitä on parannettu ja levennetty jalankulku- ja pyöräilykäyttöön.
Työmaa aiheuttaa liikennejärjestelyitä työmaan edetessä. Pihoihin ajo tulee väliaikaisesti estymään Hamarin ranta -tieosuudella.
Liitostyöt aiheuttavat lyhyitä vesikatkoja kiinteistökohtaisesti. Vesikatkoista tiedotetaan asukkaita erikseen.
Kevään aikana valmistuu Hamarin rannan vesihuoltoverkoston saneerauksen osuus. Saneeraukset alueella jatkuvat seuraavina vuosina.
Seuraa tiedotusta
Ajankohtaiset tiedot työmaan etenemisestä ja mahdollisista vaikutuksista julkaistaan Porvoon veden verkkosivuilla
Lisäksi tilaathan itsellesi puhelimeesi häiriötiedotteemme