Siirry sisältöön

Hamarin paineviemärin rakentamistyöt alkavat 2023

Liikelaitos Porvoon vesi tulee asentamaan uuden paineviemäriyhteyden Hamarin jätevedenpumppaamolta Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamolle vesiluvan (AVI:n päätös nro 233/2021) mukaisesti. Uusi paineviemäri asennetaan pääosin merenpohjaan Porvoon kaupungin edustalle Haikkoonselälle. Rantauduttuaan eteläpäässä paineviemäri kulkee Haikkoontien vieressä Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamolle. Työt alkavat kesäkuussa ja niiden arvioidaan loppuvan vuoden loppuun mennessä. Tänä keväänä Porvoon vesi uutisoi vuodosta ja sen korjauksesta nykyisessä Hamarin […]

Saksalan vesilaitoksen laajennukseen liittyvien raakavesilinjojen ja laitokselta lähtevän pääjohdon rakentamistyöt käynnissä

Saksalan vesilaitoksen laajennukseen liittyvien raakavesilinjojen ja laitokselta lähtevän pääjohdon rakennustyöt ovat käynnissä. Urakoitsijana toimii Lännen Alituspalvelu Oy. Johtojen rakennustyöt käynnistyivät tammikuussa putkien hitsauksilla. Suojaputkien asennustyö on käynnissä ja poraustöitä tehdään Saksala-Suomenkylä välisellä linjaosuudella kevään aikana ja Suomenkylä-Linnamäki välisellä osuuden työt alkavat kesällä, jonka aikataulusta tiedotetaan myöhemmin. Rakentamistyö kestää vuoden 2023 loppuun. Pyydämme huomioimaan, että maastossa […]

Veteraanintien vesihuoltosaneeraus loppusuoralla – saneeraustyöt jatkuvat Gammelbackantiellä 15.5. alkaen

Porvoon vesi on saneerannut vesihuoltoverkostoa Veteraanintiellä tammikuusta 2023 lähtien. Saneeraustyö tulee jatkumaan Gammelbackantietä pitkin maanantaina 15.5. alkaen. Saneeraustyö alkaa Partiomiehentien ja Gammelbackantien risteyksen kohdalla ja jatkuu Gammelbackantietä pitkin. Ensimmäinen saneerattava osuus Gammelbackantiellä on risteyksestä noin 100 metriä Peiponkiventien suuntaan. Työn arvioitu kesto on noin 2 viikkoa. Saneeraustyö aiheuttaa muutoksia liikenteessä kyseisellä osuudella. Partiomiehentie suljetaan ajoneuvoliikenteeltä […]

Edelfeltin Bulevardin ja Laivurinkadun hulevesiviemäri saneerataan sukittamalla – työ alkaa viikolla 19

Porvoon vesi aloittaa Edelfeltin Bulevardin ja Laivurikadun hulevesiviemärin saneerauksen. Saneeraustyö alkaa viikolla 19 ja työ suoritetaan kaivamattomalla menetelmällä ns. sukittamalla. Hulevesiviemäri sukitetaan Edelfeltin Bulevardin ja Adlercreutzinkadun risteyksestä aina Porvoonjokeen asti, yhteensä n. 960 m. Työ kestää arviolta noin 5-6 viikkoa. Sukitusmenetelmällä asennetaan vanhaan hulevesiputkeen hartsilla kyllästetty sukka, joka kovetetaan UV-valon avulla. Sukitustyön aikana alueella on […]

Parannamme vesijohtoverkostoa Gezeliuksenkadun alueella

Porvoon vesi saneeraa vesijohtoverkostoa Gezeliuksenkadulla sekä pieni osuus Kaivokadulla ja Suistokadulla. Saneeraus tehdään kaivamalla. Kartta alueesta Kaivutyöt alkavat viikolla 19 ja arvioidaan kestävän noin 4 viikkoa. Valmistelevia töitä saatetaan jo tehdä viikolla 18. Alueella olevat kiinteistöt liitetään työn ajaksi maanpinnalle rakennettavaan väliaikaiseen vesijohtoverkostoon. Vedenjakelu ja viemäröinti toimivat työn aikana mahdollisia pieniä katkoksia lukuun ottamatta normaalisti. […]

Paineviemärivuoto Haikkoossa 28.3. – päivitys 14.4 ympäristön tilaa seurataan

Pumppaamojohto välillä Hamarin pumppaamo – Hermanninsaari saatiin korjattua 5.4. Korjaustöiden jälkeen Porvoon vesi on seurannut ympäristön ja rannan tilaa käymällä paikan päällä päivittäin. Rannassa on tällä hetkellä vielä vähän jäätä mutta arvioidaan sulavan nyt lähipäivinä. Tähän mennessä mitään poikkeavaa ei ole havaittu. Korjaustöitä varten rakennettu penkka rannasta vuotokohdalle on poistettu alkuviikosta, jonka seurauksena ranta on […]

Paineviemärivuoto Haikkoossa 28.3. – päivitys 6.4 putki on korjattu

Pumppaamojohto välillä Hamarin pumppaamo – Hermanninsaari on nyt saatu korjattua. Korjaustyöt valmistuivat eilen 5.4. jonka jälkeen putki paineistettiin ja otettiin uudestaan käyttöön. Vuodon syyksi paljastui hitsaussauman pettäminen, jonka jälkeen putki vielä kertaalleen repesi ensimmäisen korjauskohdan vierestä. Porvoon vesi seuraa putken toimivuutta tarkasti pyhien yli. Kyseinen pumppaamojohto on rakennettu vuonna 1974. Ensimmäiset näytteet merivedestä on otettu […]

Laivurinkadun jätevedenpumppaamon saneeraus alkaa

Porvoon veden toimeksiannosta aloitetaan Laivurinkadun jätevesipumppaamon saneeraus viikolla 15, heti pääsiäisen jälkeen. Saneerauksen toteuttaa ESP Lahti Oy. Saneerauksen yhteydessä uusitaan pumppaamorakennuksen rakenteita, LVI-tekniikkaa sekä sähköistys. Saneeraus kestää arviolta syyskuun loppuun saakka. Saneeraus tehdään toimintavarmuuden parantamiseksi ja sillä turvataan pumppaamon häiriötön käyttö jatkossakin. Työmaa-alue tulee olemana melko pieni pumppaamon lähiympäristössä ja haittaa muuta alueen käyttöä vain […]

Kevään myötä useat rakennushankkeet alkavat – muistathan huomioida kaivantoturvallisuuden

Kevään myötä rakentaminen vilkastuu kesää kohti. Haluamme muistuttaa rakentajia kaivantoturvallisuudesta ja kuinka tärkeää on tehdä kaivannot hyvin ja asianmukaisesti, jotta voidaan työskennellä turvallisesti. Porvoon vesi tekee aina vesi-, jätevesi ja hulevesien tonttijohtojen liitostyöt verkostoon, mutta rakennuttaja itse vastaa koko työmaan työturvallisuudesta sekä kaivuista ja siitä, että kaivannot ovat turvallisia. Vaikka usein on kiire saada katualueen […]

Paineviemärivuoto Haikkoossa 28.3. – päivitys 3.4

Pumppaamojohto välillä Hamarin pumppaamo – Hermanninsaari korjattiin torstaina 30.3 iltapäivällä. Vuodon etsintää ja korjaustyöt tehtiin sukeltamalla. Työ oli haastavaa koska näkyvyys meressä oli hyvin huono. Torstai ja perjantai välisenä yönä putki alkoi uudestaan vuotamaan. Epäiltiin että repeämä on laajentunut korjauskohdassa. Pumppaamojohto otettiin uudestaan pois käytöstä ja jätevedet ohjattiin taas Kokonniemen pumppaamojohtoa pitkin Hermanninsaareen.  Sukeltajat kävivät […]