Siirry sisältöön

Tilapäisiä liikennejärjestelyjä Opistokujalla – koskee kevyenliikenteenväylää

Porvoon vesi välivarastoi puhtaita kaivumassoja osoitteessa Opistokuja 1. Järjestely liittyy Veteraanintien vesihuoltoverkoston saneeraukseen. Kevytliikenne suljetaan toiselta puolelta Opistokujaa turvallisuussyistä ja kevyenliikenne ohjataan toiselle puolelle Opistokujaa. Maansiirtoajot pyritään ajoittamaan niin ettei ne osu samaan aikaan kun koulu alkaa tai loppuu. Liikennejärjestelyt ovat voimassa tästä päivästä eteenpäin noin 5–6 viikkoa.

Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamolla tehty toimintaa parantavia saneerauksia

Kesästä 2022 alkaen Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamolla on tehty saneerauksia, jotka parantavat entisestään puhdistustulosta ja energiatehokkuutta laitoksella. Kesällä  2021 ja 2022 saneerattiin molemmat ilmastuslinjat ja sen jälkeen vaihdettiin vanhat välpät uusiin. Vanhat välpät olivat jo tulleet käyttöikänsä päähän, joten toimintavarmuuden kannalta välppien vaihto oli tarpeen. Jätevedenpuhdistuksessa tarvitaan välpät poistamaan vedestä isommat kiinteät kappaleet, kuten roskat ja risut. Ilmastuksen […]

Vedenjakelukatkos Rintamamiehentiellä 26.1.

Porvoon vesi suorittaa johtotöitä Rintamamiehentien ja Veteraanintien risteyksen kohdalla. Vedenjakelukatkos on odotettavissa 26.1. klo 9–16. Pyydämme asiakkaita ottamaan vettä talteen ennen kuin työ alkaa. Porvoon vesi tuo myös vesisäiliön Veteraanintielle mistä asiakkaat voi hakea vettä omilla astioilla. Työ liittyy Veteraanintien vesihuoltoverkoston saneeraukseen. Johtotyön seurauksena voi esiintyä veden laatuhäiriöitä (ruosteista ja sameaa vettä, ilmaa vesijohdossa) parin […]

Parannamme vesihuoltoverkostoa Veteraanintiellä

Porvoon vesi saneeraa vesihuoltoverkostoa Veteraanintiellä, kaivutyöt alkavat viikolla 4. Alueella saneerataan vesi- ja jätevesiverkostoa. Samassa yhteydessä rakennetaan kadulle hulevesiverkosto. Työ aiheuttaa väliaikaisia liikennejärjestelyjä alueella. Veteraanintie suljetaan yleiseltä liikenteeltä välillä Rintamamiehentie-Partiomiehentie. Tonteille ajo on sallittu. Kevytliikenne ohjataan työmaan ohi Gammelbackantien kautta. Työ arvioidaan valmistuvan loppukeväällä / alkukesällä. Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä.

Porvoon vesi saneeraa jätevesikaivoja Hinthaarassa

Porvoon veden toimeksiannosta aloitetaan tämän viikon aikana jätevesikaivojen saneeraustyö Hinthaarassa. Työn suorittaa Sujutek Oy. Alueen jätevesikaivot tiivistetään asentamalla uudet muoviset kaivot vanhojen betonikaivojen sisään. Toimenpiteellä pyritään varmistamaan, ettei hulevesiä pääse jätevesiverkostoon. Alue missä kyseisiä töitä tehdään, näkyy kartalla. Työ saattaa aiheuttaa lyhyitä väliaikaisia muutoksia liikenteessä aina siinä kohtaa missä asennusryhmä on. Koko työ kestää arviolta […]

Sateiden ja sulamisvesien takia ylivuodot Hermanninsaaresta ja pumppaamoilta ovat mahdollisia

Sateista ja sulamisvesistä johtuen ylivuodot Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamolta ja jätevedenpumppaamoilta ovat mahdollisia viikonlopun aikana. Osassa pumppaamoissa ylivuotoraja on lähellä ja ainakin Tarkkisten pumppaamosta (Pumpputiellä) on hulevedellä laimennettua jätevettä vuotanut yli. Asukkaita pyydetään varmuuden vuoksi välttämään lähipäivinä talviuimista Koddervikenissä ja pumppaamoiden läheisyydessä. Tieto mahdollisista ylivuodoista ja määristä toimitetaan ympäristönsuojeluviranomaisille ja terveydensuojeluviranomaisille, kun ne ovat saatavilla. Pumppaamoylivuotojen minimoimisen […]

Vanhan Helsingintien vesihuoltotyö aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä

Porvoon vesi uusii entisen Mätäjärven kaatopaikan ohi kulkevan päävesijohdon Vanhan Helsingintien varrella. Rakennustyöt aiheuttavat tilapäisiä liikennejärjestelyjä ajoneuvoliikenteelle. Työ tehdään kahdessa vaiheessa. Vaihe 1 liikennejärjestelyt alkavat viikolla 4. Vaihe 1 Vesihuoltotyö poistaa toisen ajokaistan Vanhalta Helsingintieltä ja ajoyhteyden Johannisbergintielle. Liikenne työmaan ohi ohjataan liikennevaloin. Työ ei aiheuta haittaa kevytliikenteelle. Ajoyhteys Johannisbergintielle Ratakadun kautta. Vaihe 1 kestää […]