Hoppa till innehåll

Porvoon vesi rakennuttaa Kulloon yritysalue-nimiselle asemakaava-alueelle vesi-, viemäri- ja hulevesiverkoston sekä jätevedenpumppaamon. Pääurakoitsijaksi on valittu Louhintahiekka oy. Rakennustyöt käynnistyvät helmikuussa 2021 ja on määrä valmistua vuoden 2022 lopulla.

Kulloon yritysalueen asemakaava-alue on Porvoon veden toiminta-aluetta. Kaikilla toiminta-alueella sijaitsevilla kiinteistöillä on velvollisuus liittyä rakennettuihin palveluihin ja vastaavasti vesilaitoksella on velvollisuus tuoda vesi- ja jätevesipalveluita kiinteistöjen läheisyyteen. Jätevesiverkosto toteutetaan pääsääntöisesti viettoviemärinä. Korkeusolosuhteiden vuoksi osa verkostosta toteutetaan paineviemärinä, johon kiinteistöt liityttävät kiinteistökohtaisen pumppaamon kautta. Pumppaamo on osa kiinteistön tonttijohtoa ja sen hankinta ja kunnossapito kuuluu kiinteistönomistajalle. Alla olevassa koostepiirustuksessa on esitetty ne kiinteistöt, joiden on pumpattava jätevedet verkostoon.

Kulloon yritysalueen asemakaava-alueelle rakennettava hulevesiverkosto ei kata koko kaava-aluetta. Siksi kaikilla kiinteistöillä ei ole mahdollisuutta liittyä hulevesiverkostoon. Näiden kiinteistöjen hulevesien käsittely on hoidettava muulla rakennusvalvonnan hyväksymällä tavalla.

Liittyjän on tehtävä liittymissopimus vesilaitoksen kanssa ennen kiinteistön liittämistä vesihuoltoverkostoon. Sopimuksen teon yhteydessä veloitetaan liittymismaksut, joiden suuruus ja laskentatapa on esitetty hinnastossa. Liittymismaksut veloitetaan aina sopimuksen tekohetkellä voimassa olevan hinnaston mukaisesti.

Vesihuoltorakentamisen yhteydessä ei rakenneta tonttijohtoja rakentamattomille tonteille. Tonttijohtojen rakentamisesta vastaa kiinteistönomistaja. Vesilaitokselta tilataan kuitenkin aina liitostyöt verkostoon sekä vesimittariasennus, näistä töistä laskutetaan osien ja työajan perusteella.

Nykyiseen vesijohtoon liittyneet kiinteistöt liitetään vesilaitoksen toimesta uuteen vesijohtoverkostoon.

Näillä näkymin alueen kunnallistekniikan rakennustyöt ovat valmiit syksyllä 2022.

Lisätietoja Porvoon vesi

Peter Ekstam

Arbetschef, Byggande av nät

Jonas Sahlberg

Kundservicechef, Anslutnings- avtals- och förbindelsepunktärenden